Suon laidalla kylä

Suon laidalla kylä on hauska, mutta samalla koskettava tarina pienen kylän muutosten vuosista 1950-luvun alussa.

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Jäniskylään, jonka elämä muuttuu, kun Westerdahlin Rauta Oy aloittaa turpeennoston Jänissuolla ja ennen niin hiljainen kylä on äkkiä täynnä vilskettä. Kyläläiset saavat uusia ansiomahdollisuuksia turvetöissä, rakennuksilla, yhtiön ruokalassa, työväen majoittajina jne. Monille koittaa odottamaton mahdollisuus näyttää kykynsä ja sitä kautta päästä elämässä eteenpäin. Uuttakin väkeä virtaa kylälle töiden perässä, ja vakavarainen yhtiö luo uskoa tulevaisuuteen ja kylän elinvoimaisuuteen.

Useimmille Westerdahl merkitsee työtä ja toimeentuloa, mutta on niitäkin, jotka eivät yhtiön toimintaa hyväksy. Kylän nopea muutos aiheuttaa myös uudenlaisia ristiriitoja, sillä muualta tulleet ihmiset sekoittavat elämää ja hämmentävät ihmissuhteita.

Jänissuon turpeennosto loppuu äkillisesti katastrofaalisissa merkeissä, mikä merkitsee vääjäämättä kylän hiljenemistä ja nuorten muuttoa työn perässä muualle, mutta jäljelle jää usko siihen, että vielä jonain päivänä Jäniskylässä alkaa uusi kukoistus.

Näytelmän juonellisena runkona on Niemistön Sylvin ja yhtiön insinöörin rakkaustarina. Tarvitaan monta vuotta ennen kuin he antavat periksi tunteilleen, sillä Sylvi on kihloissa toisen miehen kanssa. Näytelmä alkaa Sylvin kihlajaispäivästä ja päättyy kolme vuotta myöhemmin päivään, jolloin turvetuotanto loppuu. Noiden vuosien aikana ehtii kyläläisten ja yhtiön työntekijöiden välillä tapahtua kuitenkin paljon: iloa ja surua, rakkautta ja pettymyksiä, vihaa ja anteeksiantoa.

Henkilöt

Niemistön väki:
Kaapro, vanha isäntä
Elli-Maria, Kaapron miniä, leski
Sylvi, Elli-Marian tytär, Aimon kihlattu

Pennaset:
Hilma
Aimo, Hilman poika, Sylvin kihlattu
Vappu, Hilman tytär

Westerdahl Oy:
Yrjö Heiskanen, insinööri
Tuomas Talvitie, insinööri
Erik Westerdahl, johtaja, myöhemmin pääjohtaja

Westerdahlin työntekijöitä:
Mikko Hiipakka
Valtteri Repo
Reima Karttunen
Herman Savinen
Kauko Kuoppala
Topi Kuoppala, juoksupoika
Anna-Kaarina Juhola

Muita:
Fanni Jokinen
Saara Hietanen
Rouva Kaisa Heiskanen
Rouva Gunvor Westerdahl
Poliisi

Suon laidalla kylä-näytelmällä on yhtymäkohtia todellisuuteen. Leivonmäen Kivisuon kylä koki näytelmässä kuvatunlaisen mullistuksen sotien jälkeen, kun Alkon tytäryhtiö Puukemia Oy (myöhemmin Leivonsuo Oy) aloitti turpeenoston Kivisuolla. Kun öljyä 50-luvulla alettiin saada halvemmalla, turve menetti merkityksensä polttoaineena ja sen nosto lopetettiin. Muistona noista Puukemian ajoista on Kivisuolla jäljellä mm. vankka tiilirakenteinen ruokalarakennus.

Suon laidalla kylä on Leivonmäen kunnan 130-vuotisjuhlanäytelmä, jota Teatteri Kuhaus esitti näytelmää täysille katsomoille Leivonmäellä heinäkuussa 2000. Taustastaan huolimatta Suon laidalla kylä -näytelmä sopii esitettäväksi missä tahansa muualla eikä sen esittäminen tai katsominen vaadi paikallishistoriallisen taustan tuntemista.

"Näytelmän joustavuus, tarinan rikas mielikuvituksellisuus ja raikas toteutus kertovat Kärkkäisen taidoista niin kirjailijana kuin ohjaajanakin. Lisäksi intiimit tunteenpurkaukset - iloisella huumorilla höystettynä - täydentävät Jäniskylän tarinan kesäillan nautinnoksi teatterin ystäville." Sanomalehti KESKISUOMALAINEN/Elina Källi 6.7.2000.